Kategoria-arkisto ‘Taiteilu’

* Eipä näistä tätä enempää

Kirjoitettu 4.09.2011 - Iineankka. Kategoriassa Elämää, FAIL, Taiteilu.


Sarah Brightmanin ääni= <3

.



* Se uni oli muistettava

Kirjoitettu 3.09.2011 - Iineankka. Kategoriassa Elämää, Taiteilu, Unia.


Näin torstaiaamuna hyvin dynaamista unta. Heräsin kun se oli vielä kesken ennen kellon soittoa, noin puoli seitsemän aikaan. Aikani makasin sängyssä ja mietin unta päässäni. Sitten päätin kirjoittaa sen ylös ennen kuin unohdan sen. Tasan aikoihin päätin mennä suihkuun ja pukea päälleni, mutten ollut saanut unta kokonaan kirjoitettua, joten mietin sitä niin paljon etten kiinnittänyt huomiota siihen mitä tein.

Ja sattui näin.

.



* Tussipiirrustusta

Kirjoitettu 2.09.2011 - Iineankka. Kategoriassa Orivesi, Taiteilu.


Tällä viikolla meillä on ollut Japanilainen Takuyo Kawachi opettajana, aiheena tussipiirrustus.

 

Tässä on nopeita juttuja maanantailta.

Tiistaina tehtiin maisemia. Oikeasti tausta ei ole noin tumma, mutta se tuli tuollaiseksi kun skannasin ja tykkäsin siitä enemmän näin.

Takuyo muuten käski signeeraamaan työt japaniksi. Tämä on enemmän tai vähemmän kopio jostain toisesta sumiesta.

Keskiviikkona piirrettiin ihmisiä. Mulla ei ole täällä valokuvia paperimuodossa mukana, joten otin randomeita kuvia lehdestä. Mies on Sorsakoskivainaa, nainen… en muista.

Wannabe Russel Crowe ja wannabe Elijah Wood. Ei meinannut mahtua A3-skanneriin.

Omakuva. Mulla oli sihteeripäivä= punaiset huulet.

Lopuksi tein jotain randomia (ei mahtunut kunnolla skanneriin, nyyh), jota Katri ei anna mun pistää seinälle. :’D

.



* Uinuja

Kirjoitettu 31.08.2011 - Iineankka. Kategoriassa Elämää, Orivesi, Taiteilu, Unia, Ystävät.


Tämä oli joskus viime viikolla.

Totta kai olisin voinut mennä sanomaan muille että olisivatko vähän hiljempaa kun eivät muuten kuulleet, mutta en halunnut olla mikään ilkeä biach joka nalkuttaa kaikesta. :) Kaikkien unirytmi on nyt tainnut tasoittua hiukan.

Jos en saa nukuttua silloin kun haluan minusta tulee aivan kauhean vihainen. Kauan sitten riparilla heittelin ihmisiä esineillä.

 

Muuten, I has leveled up.

Vaikka kuva on vielä keskeneräinen, tuosta näkee jo miten mä olen kehittynyt. Vuosi sitten en olisi osannut tehdä mitään lähellekään samankaltaista.

Tagit: , .





Iineankka eli Iris

27-vuotias tyttö, joka tykkää piirtää ja ajatella nallekarhuja. Kuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä joka opiskelee graafista suunnittelua. Tunnettu aikanaan myös Shirinä.

Arkistot

Orivesibros

Stalkkerin muistilista